Onko lasten rankaisemisessa mitään mieltä?

Lasten rankaiseminen on ihan ’old schoolia’

Lasten ja nuorten ei-hyväksyttävään käyttäytymiseen pyritään kaikkialla puuttumaan määräämällä heille rangaistuksia tai seuraamuksia – tai uhkaamalla heitä niillä. Rankaisemista käytetään surutta, vaikka menetelmän teho on heikko ja se usein vain pahentaa ongelmaa, jota sen avulla yritetään ratkaista. Tälle hölmölle käytännölle on olemassa parempia vaihtoehtoja.

Melkein kaikki oppilaat tekevät joskus jotakin pahaa tai kiellettyä. He tekevät ilkivaltaa, näpistelevät, valehtelevat, lintsaavat, kiusaavat toisia lapsia, haistattelevat opettajille, rikkovat kieltoja jne.

Perinteisesti on totuttu ajattelemaan, että kun lapset tai nuoret tekevät jotakin väärää tai kiellettyä, heitä pitää rankaista.  Oppilas voidaan poistaa luokasta, hänelle voidaan pitää puhuttelu, hänet voidaan määrätä jälki-istuntoon, hänen käytösnumeroaan voidaan alentaa, tapahtuneesta voidaan ilmoittaa hänen vanhemmilleen ja viime kädessä hänet voidaan jopa määräaikaisesti erottaa koulusta. Erottaminen on Suomessa harvinaista, mutta muualla päin maailmaa se on tuiki tavallista.

Rankaiseminen on iänaikainen keino puuttua oppilaiden tekemiin vääryyksiin. Se on sanktio, jonka kaikki ymmärtävät, hekin jotka joutuvat rangaistuksen kärsimään. Rankaisemisen idea on sisään leivottu kulttuuriimme. Jos ihminen tekee väärin muita kohtaan, hän ansaitsee saada siitä rangaistuksen. Jos tekijää ei väärästä teosta rangaista, ajatellaan, että asianomainen pääsee kuin koira veräjästä: jos ihmistä ei rangaista siitä, että hän toimii väärin, ei ole mitään, mikä estäisi häntä toimimasta väärin uudestaan.

Mutta onko lasten ja nuorten rankaiseminen sittenkään kovin järkevää? Jos se olisi tehokasta, niin eivätkö vankilamme ammottaisi tyhjyyttään? Kaikkia vankeja on varmasti rankaistu moneen kertaan ja monin eri tavoin ennen kuin he ovat vankilaan joutuneet eivätkä rangaistukset ole heitä pysäyttäneet. Olisiko heitä pitänyt rankaista jo aikaisemmin? Olisiko heitä pitänyt rankaista kovemmin? Vai – uskaaltaako tätä sanoa ääneen? – olisiko rankaisemisen sijasta pitänyt tehdä jotakin muuta?

Tänä päivänä kenelläkään ei enää tule mieleen rangaista lasta joka on yöllä kastellut sänkynsä. Ennen niin tehtiin. Tänään se kuulostaa päättömältä: sellainen tietenkin vain pahentaa ongelmaa. Yökastelua hoidetaan nykyisin lapsiystävällisin menetelmin.

Entä sitten kun lapset tekevät jotakin väärää tai kiellettyä? Ajattelemmeko ihan oikeasti, että rankaiseminen – tai ”seuraamukset” kuten sama asia nykyään eufemistisesti ilmaistaan – auttaa heitä oppimaan paremmin erottamaan oikean väärästä ja tuntemaan myötätuntoa muita ihmisiä? Tuskin. Rankaiseminen on helppo ratkaisu, mutta se ei edistä lapsen oppimista tai moraalista kypsymistä. Itse asiassa rankaiseminen tarjoaa lapselle tilaisuuden päästä luikahtamaan vastuusta kuin koira veräjästä.

Oikeusoppineet ovat alkaneet puhua restoratiivisesta oikeuskäsityksestä, korjaavasta oikeudesta. Se on mullistava tapa ajatella, jossa sellaiset vanhan hyvä ajan käsitteet kuin anteeksipyytäminen, sovittaminen, hyvittäminen, uhrin ja tekijän kohtaaminen, tehdyn vääryyden korjaaminen ja anteeksianto ovat saaneet uudestaan jalansijaa ajattelussamme. Koulut ovat tutustuneet siihen mm. vertaissovittelun (verso) myötä. Korjaavassa oikeudessa rankaisemista ei nähdä ratkaisuna. Sen sijaan pyritään siihen, että tekijä ottaa vastuun siitä, mitä hän on tehnyt ja oppii tapahtuneesta jotakin. Korjaavasta oikeudesta hyötyy myös uhri, jolta väärin tehnyt yleensä pyytää tekoaan anteeksi ja jonka kanssa hän keskustelee myös siitä, miten hän voisi korjata tai hyvittää tekemänsä vääryyden.

Vastuunportaat (www.muksuoppi.fi) on Kouluhallituksen ja Lyhytterapiainstituutin yhteinen projekti, verkkosivusto, joka tarjoaa kouluille käytännöllisen mallin toteuttaa restoratiivista oikeutta arjen tuoksinassa. Se opastaa kädestä pitäen niin opettajia kuin oppilaitakin ajattelemaan, että paras ehkäistä vääryyttä ja pahuutta, on puuttua siihen rakentavalla ja väärin tehneen ihmisen ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Eino Leino kirjoitti ”ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei se aina esille loista”.

Takaisin
Back