Auta lastasi voittamaan pakko-oireet: Kuusi luovaa keinoa vanhemmille

Olen kirjoittanut tämän blogin vanhemmille, joilla on pakko-oireista kärsivä lapsi. Aloitan tekemällä ehdotuksen siitä, miten vanhemmat voivat selittää pakko-oireet lapselleen ja listaamalla joukon huonoja keinoja, joiden avulla tästä ongelmasta kärsivät lapset pyrkivät hallitsemaan oireitaan. Sen jälkeen esittelen kuusi parempaa keinoa, jotka vanhemmat voivat opettaa lapsilleen auttaakseen heitä saamaan oireensa hallintaan.

Vaikka olenkin kirjoittanut tämän artikkelin pakko-oireista kärsivien lasten vanhemmille, kaikki siinä esitetyt keinot soveltuvat yhtä hyvin aikuisille kuin lapsillekin.

Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireinen häiriö (OCD eli obsessive compulsive disorder) on lääketieteellinen termi psyykkiselle vaivalle, ajatustoiminnan häiriölle, jossa henkilö kärsii pakkoajatuksista (obsessioista) sekä yleensä myös niihin liittyvistä pakkotoiminnoista (kompulsioista). Pakkoajatukset ovat pelkokuvitelmia tai intensiivisiä huolia siitä, että jotain kauheaa on tapahtunut tai tulee pian tapahtumaan. Pakkotoiminnot ovat toistuvia tekoja tai rituaaleja, joita henkilö toistaa pyrkiessään hallitsemaan pelkokuvitelmiaan. Esimerkkejä pakkotoiminnoista ovat mm. toistuva tarkistaminen, puhdistaminen, järjesteleminen sekä taikauskoiset rituaalit.

Tieteellisen kirjallisuuden mukaan vaivasta kärsii noin kaksi prosenttia väestöstä. Se on hieman yleisempi naisilla kuin miehillä ja alkaa usein jo lapsuudessa, yleensä noin 7-10 vuoden iässä.

Pakko-oireet

Pakkoajatuksilla tarkoitetaan voimakasta mielikuvituksen tuottamaa pelkoa siitä, että jotain kamalaa on saattanut tapahtua tai tulee pian tapahtumaan sen seurauksena, että asianomainen on tehnyt jotakin mitä ei olisi pitänyt tehdä tai jättänyt tekemättä jotain, mitä olisi pitänyt tehdä. Pakkoajatus on itsepintainen huoli, joka täyttää asianomaisen mielen ja eikä jätä häntä rauhaan vaikka hän yrittäisi kaikilla mahdollisilla tavoilla päästä siitä eroon.

Pakkotoiminnoilla tarkoitetaan niitä huonosti toimivia keinoja, joita tästä vaivasta kärsivät ihmiset usein käyttävät vapautuakseen heitä piinaavista pelkokuvitelmista. Kuvittele, että mieleesi juolahtaa ajatus, että kätesi ovat edelleen likaiset, siitä huolimatta, että pesit ne hetki sitten. Voit yrittää vapautua huolestasi pesemällä kätesi vielä kerran. Jos se ei kuitenkaan auta – kuin hetkeksi aikaa – ja huomaat peseväsi käsiäsi yhä uudestaan, käsiesi peseminen on pakkotoiminto, jonka avulla yrität vapautua sinua piinaavasta pelkokuvitelmasta, että kätesi ovat edelleen likaiset ja siitä voi seurata jotain pahaa.

Toinen esimerkki: Lapsen mielen täyttää huoli siitä, että jotain pahaa on voinut sattua hänen äidilleen sillä aikaa, kun hän on ollut koulussa ja äiti on ollut kotona. Lapsi voi yrittää vapautua häntä piinaavasta pelkokuvitelmasta soittamalla äidilleen ja varmistaakseen, että äidillä on kaikki hyvin. Jos sama huoli kuitenkin täyttää hänen mielensä hetken kuluttua uudestaan ja lapsi haluaa toistamiseen soittaa äidilleen varmistaakseen että äiti on kunnossa, voidaan sanoa että toistuva tarkistaminen on pakkotoiminto. Se on keino, jonka avulla lapsi pyrkii hallitsemaan hänen oman mielikuvituksensa tuottamaa pelkokuvitelmaa siitä, että äidille on saattanut sattua jotain pahaa.

Vallitseva hoitokäytäntö

Pakko-oireisen häiriön yleisimmät ja kansainvälisesti ottaen eniten käytetyt hoitomenetelmät ovat vanhempien ohjaus, lapsen kognitiivinen terapia ja SSRI-lääkitys.

Kognitiivinen terapia on eniten tutkittu pakko-oireiden psykologinen hoitomenetelmä. Sen vaikuttavuudesta on olemassa kiistatonta tieteellistä näyttöä, mutta käytännössä sekään ei aina auta ihan niin hyvin kuin kirjallisuuden perusteella voisi toivoa. Lisäksi sitä osaavia terapeutteja ei ole läheskään tarpeeksi eivätkä kaikki vaivasta kärsivät lapset eivät edes suostu menemään terapiaan.

Psykiatrit suosittelevat usein vaikeista pakko-oireista kärsiville lapsille SSRI lääkkeitä. Joskus lääkkeet vähentävät jonkin verran oireita, mutta mitään parantavaa vaikutusta niillä ei ole. Myös lääkityksen aiheuttamat sivuvaikutukset voivat olla ongelma.

Tässä kirjoituksessa esiteltävä tapa lähestyä pakko-oireita perustuu samoille perusperiaatteille kuin pakko-oireiden kognitiivinen terapia, mutta tuo siihen uuden lisäulottuvuuden ottamalla vaikutteita narratiivisesta ja ratkaisukeskeisestä terapiasta.

Miten selittää pakko-oireet lapselle

Ei ole yllättävää, että pakko-oireisen häiriön selittäminen lapselle on vaikeata, kun ottaa huomioon, ettei psykiatreillakaan ole aavistustakaan siitä, mistä vaiva johtuu ja miksi jotkut kärsivät siitä ja toiset taas eivät. OCD on psykiatreille yhtä suuri mysteeri kuin muillekin ihmisille.

worry monster

Yksi mahdollinen tapa auttaa lasta ymmärtämään mistä tässä ongelmassa on kyse, on käyttää selitysmallina ns. ulkoistamismenetelmää. Siinä ongelman aiheuttajaksi nimetään jokin kuvitteellinen olento samaan tapaan kuin Mikko Alatalo tekee Känkkäränkästä kertovassa lastenlaulussaan. Kun tätä menetelmää sovelletaan pakko-oireisiin, aikuinen selittää lapselle, että kaikilla ihmisillä on oma olento (jonka nimi voi olla esimerkiksi ”Huolipeikko” tai ”Huolikainen”), joka istuu hartiallamme ja kuiskuttelee meille kaiken aikaa erilaisia huolia ja pelkoja. Lapsi ymmärtää yleensä tällaista vertauskuvallista puhetta hyvin. Kun hän on juonessa mukana, vanhempi voi pyytää lasta antamaan olennolle jonkin nimen ja piirtämään sitä esittävän kuvan.

brain with nucleus

Isommille lapsille voidaan selittää, että kaikilla ihmisillä on aivoissaan alue, jonka  tehtävä on herättää erilaisia pelkoja ja huolia. Tätä aivojen aluetta voidaan kutsua esimerkiksi ’huoligeneraattoriksi tai ’huolitumakkeeksi’.

Ihmisen aivoissa ei varmastikaan ole mitään tiettyä aivoaluetta, mikä olisi erikoistunut tuottamaan meille pelkoja ja huolia eikä meillä oikeasti ole olkapäällämme mitään Huolikaista pommittamasta meitä kaikenlaisilla pelkokuvitelmilla ja huolilla. Tällaiset vertauskuvalliset selitykset voivat kuitenkin auttaa lapsia jäsentämään omaa ahdistavaa kokemustaan ja tarjoamaan heille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ongelmansa voittamiseen.

Aikuinen voi myös selittää lapselle, että kaikkien ihmisten on opittava tulemaan juttuun oman Huolikaisensa kanssa, koska sillä on paha tapa joskus innostua liikaa. Ja aina, kun niin käy, ihmisen on keksittävä keinoja, joiden avulla hän saa sen rauhoittumaan.

Huonot keinot

Vanhempien on hyvä olla selvillä niistä keinoista, joita lapset usein käyttävät päästäkseen eroon Huolikaisen herättämistä huolista, mutta jotka ovat siinä mielessä huonoja, että ne pikemminkin innostavat Huolikaista kuin saavat sen rauhoittumaan.

Näitä ovat mm. järkeileminen, vakuuttelu, tarkistaminen, peseminen, puhdistaminen, järjesteleminen, tiettyjen liikkeiden toistaminen, taikauskoiset rituaalit, välttely ja huomion siirtäminen muualle.

(Huom. voit halutessasi hypätä tämän osion yli ja siirtyä suoraan seuraavaan osioon, jossa esittelen kuusi hyvää keinoa huolitumakkeen rauhoittamiseksi)

Järkeileminen

Lapset saattavat yrittää päästä eroon huolistaan väittelemällä mielessään Huolikaisensa kanssa. Tämän keinon ongelma on siinä, että Huolikaiset ovat hellittämättömiä vänkääjiä, joille eivät hyvinkään älykkäät ihmiset pärjää alkuunkaan. Seuraava esimerkki lapsen sisäisestä keskustelusta oman Huolikaisensa kanssa valaisee asiaa:

”Ovatko kätesi kenties likaiset?” kysyy Huolikainen.

”Eivät ole. Minä pesin ne vasta”, lapsi vastaa.

”Mutta voivathan ne silti olla likaiset”, Huolikainen vänkää.

”Miksi ne olisivat likaiset kun minä pesin ne vasta?” lapsi yrittää sanoa.

”Sinä kyllä pesit ne, mutta et varmaan pessyt kunnolla. Et pessyt huolella sormien välistä, vai pesitkö?” Huolikainen näpäyttää.

”Kyllä minä pesin sormien välistäkin”, lapsi yrittää protestoida.

”Niinköhän? Oletko nyt ihan varma tuosta? Saatoit olla huolimaton. Minä epäilen, että kätesi ovat edelleen likaiset”, Huolikainen jatkaa väsymättä.

”Äitini on sanonut, että ei käsiä voi edes saada 100% puhtaiksi. Hän sanoo, että käsien iholla on aina jonkin verran bakteereja”, lapsi sanoo yrittäen vedota tieteelliseen perusteluun.

”Totta, mutta jos sinä kosket likaisilla käsilläsi jotakin sellaista, minkä joku toinen voi syödä, tuo toinen ihminen saattaa sairastua. Ja mistä sen tietää, vaikka joku ihminen kuolisi vain sen takia, että sinä olet pessyt niin huolimattomasti kätesi”, Huolikainen innostuu saaden lapsen ahdistumaan.

”Okei. Minä pesen ne vielä yhden kerran varmuuden vuoksi”, lapsi sanoo antautuen voimattomana Huolikaiselle.

Järkeileminen tarkoittaa, että lapsi yrittää loogisten vastaväitteiden avulla kumota Huolikaisen pelottelut. Tarkoituksena on vaimentaa Huolikainen, mutta vaikutus on päinvastainen, sillä väitteleminen Huolikaisen kanssa innostaa sitä niin, että väittelylle ei tule loppua. Mitä enemmän lapsi yrittää osoittaa Huolikaiselle tämän olevan väärässä, sitä kiihkeämmin Huolikainen puolustaa esittämäänsä huolta. Huolikaista ei voi voittaa järjen äänellä – siihen tarvitaan muita keinoja.

Vakuutteleminen

Ei ole lainkaan harvinaista, että pakko-oireista kärsivät lapset pyytävät vanhempiaan vakuuttamaan heidät siitä, että heidän huolensa on turha. Vanhempien vakuuttelu voi antaa pakko-ajatuksesta kärsivälle lapselle hetkellisen helpotuksen, mutta se on hänelle karhunpalvelus. Sen sijaan, että vanhempien hyvää tarkoittava vakuuttelu saisi lapsen rauhoittumaan, se kiihdyttää hänen Huolikaista lisäten samalla lapsen riippuvaisuutta vanhempien vakuuttelusta.

- Eihän äidille tapahdu mitään.

- Ei tapahdu. Johan minä sanoin, että äidillä on kaikki hyvin.

- Sano vielä kerran. Sano, että äidille ei tapahdu mitään.

- Äidille ei tapahdu mitään pahaa.

- Oletko varma, ettei tapahdu mitään pahaa?

- Olen ihan varma.

- Sano sitten vielä kerran, ettei äidille tapahdu mitään.

Tarkistaminen, peseminen, puhdistaminen, järjesteleminen ja toistaminen

Jotkut huolet ovat sellaisia, että niistä voi vapautua tarkistamalla, onko huoli aiheellinen vai ei. Jos olet kuskaamassa lastasi kouluun ja hän alkaa yllättäen kantaa huolta siitä, tuliko kodin ovi lähtiessä laitettua lukkoon, voit palata lapsesi kanssa tarkistamaan asian ja varmistaa, että ovi tosiaan on lukossa. Tai jos lapsi alkaa pelätä, että hellan levy jäi päälle, voitte käydä yhdessä tarkistamassa että hellan levy on varmasti pois päältä.

Tarkistaminen – enemmän kuin yhden kerran – on huono keino yrittää päästä eroon huolista. Aivan kuten vakuuttelu, sekin antaa lapselle vain hetkellisen helpotuksen muokaten samalla maaperää otolliseksi uusille epäilyksille ja toistuvalle tarpeelle tehdä tarkistuksia. ”Onhan se tietty totta, että sinä jo kerran tarkistit, mutta tarkistitko huolella?” vänkää Huolikainen pakottaen lapsen tarkistamaan vielä kerran ja senkin jälkeen vielä kerran. Sen sijaan että tarkistaminen auttaisi lasta vapautumaan huolestaan, tarkistaminen helposti vain lisää huolten itsepintaisuutta.

Jos lapsen huoli liittyy likaan, on ymmärrettävää, että hän pyrkii eroon huolestaan pesemällä tai puhdistamalla ja jos lapsi pelkää, että jotakin pahaa tapahtuu, jolleivät tietyt tavarat ole tismalleen oikeilla paikoillaan, on ymmärrettävää, että hän yrittää voittaa pelkonsa käyttämällä runsaasti aikaa tavaroiden järjestelemiseen oikeille paikoilleen. Vastaavasti, jos lapsi pelkää, että jotakin pahaa tapahtuu, jos hän ei tee tiettyjä asioita tarkalleen oikeassa järjestyksessä hän saattaa toistaa samoja liikesarjoja yhä uudestaan ja uudestaan kunnes kokee, että onnistui tekemään liikesarjan juuri sillä tavalla kuin kuuluu. Vaikka tällaiset pakkotoiminnot syövät paljon lapsen aikaa, ne eivät auta häntä pääsemään häntä vaivaavista - kuin hetkeksi aikaa.

Taikauskoiset rituaalit

Ihminen on taikauskoinen olento. Koputamme puuta, jos sanomme, että emme ole vielä tänä vuonna sairastuneet flunssaan, vaikka järjellä ajatellen tiedämme, ettei sillä ole mitään vaikutusta mihinkään. Toimimme niin ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ei siis ihme, että lapset, jotka kärsivät järjenvastaisista huolista keksivät, että he voisivat yrittää vapautua huolestaan suorittamalla jonkin taikauskoisen rituaalin.

Esimerkiksi lapsi, joka pelkää, että jotakin kamalaa tulee tapahtumaan, koska hän on ajatellut omasta mielestään syntisiä ajatuksia, saattaa keksiä, että hän voi estää kamalaa tapahtumasta suorittamalla jonkin rituaalin. Rituaaliksi kelpaa esimerkiksi rukous, tiettyjen sanojen toistaminen omassa mielessä tietyssä järjestyksessä, tai jopa käsien heiluttaminen jollakin tietyllä tavalla tietyn määrän kertoja.

Suorittamalla rituaalinsa lapsi voi hetkeksi vapautua ahdistavasta huolestaan, mutta menetelmä on petollinen, koska se vahvistaa lapsen taipumusta kehitellä mielessään erilaisia huolia. Joka kerta , kun lapsi yrittää väistää huoliaan rituaalien avulla, hän harjoittaa taikauskoista ajattelua ja siten vahvistaa sitä ajattelun tapaa, josta hänen ongelmansa kumpuaa.

Välttely

Monet ihmiset, jotka kärsivät kohtuuttomista peloista eli fobioista pyrkivät hallitsemaan ahdistustaan välttämällä visusti kaikkia sellaisia tilanteita, joissa heidän pelkonsa aktivoituu. Jos ihminen esimerkiksi pelkää hissejä, hän voi ”ratkaista” ongelmansa välttelemällä hissejä ja käyttämällä hissin sijaan portaita.

Vastaavalla tavalla huolista kärsivät lapset voivat alkaa tietoisesti vältellä kaikkia sellaisia tilanteita, joissa he tietävät huoltensa aktivoituvan.

Jos lapsi esimerkiksi pelkää, että hänen äidilleen saattaa tapahtua jotakin pahaa sillä aikaa, kun hän itse on koulussa, lapsi voi ”ratkaista” ongelman jäämällä kotiin varmistamaan, että äidillä ei ole mitään hätää. ”Ratkaisu” vapauttaa lapsen hänen huolestaan, mutta hintana on hänen elämänsä merkittävä kapeutuminen. Välttämiskäyttäytyminen ei auta parantamaan huoliajatuksia – se pikemminkin kiihdyttää niitä.

Huomion kiinnittäminen muihin asioihin

Jotkut lapset ovat kykeneviä saamaan tauon Huolikaisestaan kiinnittämällä huomionsa pois huolista johonkin muuhun toimintaan. Lapsi voi tehdä sen esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia, lukemalla kirjaa tai pelaamalla jotain peliä.

Huomion kiinnittäminen muihin asioihin on sikäli hyödyllistä, että sen avulla lapsi voi saada tauon ahdistavien huoliensa ajattelemisesta, mutta tuo tauko voi olla lyhyt jos huolet aktivoituvat heti, kun huomio ei ole enää toisissa asioissa.

Kuusi parempaa keinoa

Nyt kun tiedät mitkä keinot pikemminkin lisäävät lapsen huolestuneisuutta, kuin vähentävät sitä, esittelen seuraavaksi kuusi parempaa keinoa, jotka voit opettaa lapsellesi ja joiden avulla hän voi oppia tulemaan paremmin toimeen Huolikaisensa tai huolitumakkeensa kanssa.

1. Huolihetki

Huolihetki on menetelmä, jota suositellaan usein liiallisesta huolehtimisesta johtuvasta nukahtamisvaikeudesta kärsiville ihmisille. Se tarkoittaa, että asianomainen varaa päivittäin tietyn ajan, esimerkiksi kymmenen minuuttia, huoliensa miettimistä varten. Tänä aikana on tarkoitus istua pöydän ääressä, kynä kädessä, paperi edessä ja keskittyä pohtimaan huolia. Menetelmä perustuu siihen havaintoon, että ihmisten on helpompi olla miettimättä huoliaan nukkumaan mennessään, jos he voivat sanoa itselleen, että he ovat jo riittävästi pohtineet huoliaan aiemmin sinä päivänä. Kun huoli tulee sängyssä mieleen, he voivat sanoa itselleen: ”En ajattele sitä asiaa nyt. Olen jo miettinyt sitä tarpeeksi, kun minulla oli se huolihetki.”. Tai: ”En ajattele sitä asiaa nyt. Mietin sitä vasta sitten, kun minulla on seuraava huolihetki.”

worrytime

Lapset voivat samalla menetelmällä löytää keinon tulla paremmin toimeen Huolikaisensa kanssa. Voit selittää asian lapselle näin: ”Tiesitkö Jani, että Huolikainen saattaa joskus olla tosi huomionkipeä. Silloin se haluaa kaiken huomiomme, eikä halua meidän tekevän mitään muita asioita. Se haluaa, että mietimme vain sen juttuja, emmekä mitään muuta.”. Voit kertoa lapselle, että huomionkipeälle Huolikaiselle voi yrittää sanoa: ”Jätä minut rauhaan. Minulla on muutakin tekemistä kuin kuunnella sinun huoliasi.”, mutta, että se ei yleensä auta mitään, sillä Huolikainen ei tykkää yhtään, jos sille sanoo niin.”.

Voit neuvoa lasta, että huomionkipeälle Huolikaiselle kannattaa sen sijaan sanoa, että: ”Kuule Huolikainen, en ehdi millään kuuntelemaan sinua koko päivää, kun minulla on paljon muutakin tekemistä, mutta sovitaanko niin, että varaan joka päivä tietyn ajan ihan vain sinulle. Silloin olen yhdessä paikassa ja lupaan olla tekemättä mitään muuta kuin miettiä niitä asioita, joita haluat minun miettivän. Annan sinulle joka päivä oman ajan, jos annat minulle rauhan tehdä muita asioita muina aikoina.”.

Lapsen sanoessa Huolikaiselleen noin, se vastaa: ”Hyvä on, tehdään niin. Mutta pidäkin huolta siitä, että sinä aikana, kun kuuntelet minua, et sitten tee mitään muuta. Kuuntelet vain minua ja minun ajatuksiani.”.

Sovi lapsen kanssa paikasta, jossa hän istuu kuuntelemassa Huolikaisensa huolia ja anna hänelle vihko, johon hän voi kirjoittaa tai piirtää huolituokion aikana hänen mieleensä juolahtavia huolia, pelkoja tai kauhukuvitelmia. Rohkaise lasta kirjaamaan vihkoon mahdollisimman monia huolia ja kuvittelemaan kaikki ne mahdolliset kamalat ja pelottavat asiat, mitä voisi tapahtua. Voit auttaa lasta tehtävässä kysymällä: ”Mikä on pahinta mitä kuvittelet, että voisi tapahtua?” tai ”Mitä muuta pahaa voisi vielä tapahtua?”.

Huolituokio voi kestää esimerkiksi 5-15 minuuttia, Huolikaisen huomionkipeydestä riippuen ja ajan kulumista voi seurata vaikka kännykällä. Kun huoliaika on ohi, auta lasta laittamaan huolivihko pois ja kehota keskittymään muihin asioihin. Voit sanoa hänelle: ”Olet nyt kuunnellut Huolikaista ja keskittynyt ajattelemaan vain niitä ajatuksia, joita se haluaa sinun ajattelevan. Nyt voit nyt hyvällä mielellä ruveta ajattelemaan ihan muita asioita siihen asti, kunnes sinulla on huomenna seuraava huoliaika.”.

Jos lapsen mieleen tulee häntä vaivaavia huolia huoliajan ulkopuolella, opeta lasta sanomaan Huolikaiselleen: ”En ehdi kuuntelemaan sinua juuri nyt. Minulla on muuta tekemistä, mutta voin miettiä noita sinun ajatuksiasi sitten, kun minä seuraavan kerran taas kuuntelen sinua.”.

Voit vahvistaa huoliaika-menetelmän vaikutusta pyytämällä lapselta lupaa saada tutustua hänen Huolihetken aikana tekemiinsä muistiinpanoihin. Kun katselet lapsen muistiinpanoja voit pyytää häntä kertomaan sinulle huolistaan: ”Vai tällaisia ajatuksia se sinun Huolikainen haluaa sinun ajattelevan. Mitä kaikkia muita huolia se sinulle ehdotti?” ja sanoa hänelle esimerkiksi: ”On se hyvä, että sinulla on joka päivä tällainen huolihetki. Kun sinä sen aikana ajattelet keskittyneestä näitä Huolikaisen ajatuksia, sinun ei tarvitse niitä koko päivää miettiä.”

Huoliaika perustuu samalle idealle kuin pelkojen siedätyshoito. Kun ihminen yrittää välttää tai vastustaa jotain pelkoa, pelko yleensä vain voimistuu. Sen sijaan, kun ihminen kohtaa pelon ja totuttelee siihen, pelko pienenee. Samaan tapaan myös huolet ja pelkokuvitelmat haalistuvat ja menettävät vähitellen pelottavuutensa, kun niistä ei yritä päästä eroon, vaan kohtaa ne ja antaa niille aikaa keskittyen niihin tietyn aikaa huolella.

2. Tilapäisesti syrjään paneminen

Guatemalalaiset huolinuket ovat pienen pieniä langanpätkistä tehtyjä nukkeja, joita on yleensä 4-5 kappaletta pienessä nyytissä. Turistit ostavat niitä usein matkamuistoiksi ja siksi niistä on vähitellen tullut tunnettuja kaikkialla maailmassa. Guatemalalaiset ovat käyttäneet huolinukkeja satoja vuosia auttaessaan nukkumaan meneviä lapsiaan vapautumaan erilaisista nukahtamista haittaavista huolista. Lapsen äiti, isä tai isovanhempi ottaa nyytistä nuken ja pyytää lasta kertomaan huolensa nukelle, joka ottaa lapsen huolen kantaakseen. Sitten nukke asetetaan tyynyn alle ja kun lapsi herää aamulla nukke on poissa. Nukke on yön aikana vapautunut lapsen sille antamasta huolesta ja palannut nyyttiin. Nukkeja on nyytissä useita, sillä jos lapsella on useita huolia, hän voi antaa jokaisen niistä eri nukelle.
worrydolls

Guatemalan huolinuket perustuvat sille mielenkiintoiselle havainnolle, että mielikuvituksen luomilla peloilla ja huolilla on taipumus haihtua tai menettää pelkokertoimensa, jos niistä ei yritä päästä eroon, vaan laittaa ne vain joksikin aikaa sivuun. Kun huoli on hyvässä tallessa, mutta pois mielestä, aika tekee tehtävänsä ja huoli pienenee, kunnes se menettää tuoreutensa ja tehonsa.

Et välttämättä tarvitse huolinukkeja opettaaksesi tämän menetelmän käytön lapsellesi. Nukkien sijaan voit pyytää lastasi esimerkiksi kirjoittamaan hänen huolensa paperilapuille ja auttaa häntä laittamaan sitten nuo paperilaput johonkin rasiaan tai muuhun lapsen valitsemaan paikkaan odottamaan myöhempää käsittelyä. Kun pyydät lasta jonkin ajan kuluttua – tai ehkä vasta seuraavana päivänä – lukemaan huolet, jotka hän on kirjoittanut paperilapuille, hän todennäköisesti huomaa, että nuo huolet, jotka aikaisemmin ahdistivat häntä kovasti ovat joko laimentuneet merkittävästi tai kokonaan lakanneet vaivaamasta häntä.

Jotta lapsesi olisi helpompi ymmärtää tämän menetelmän idea, voit selittää hänelle, että Huolikainen ei voi sietää sitä, jos lapsi viittaa kintaalla sen ehdottomille huolille, mutta se hyväksyy mukisematta sen, että lapsi laittaa siltä saamansa huolen joksikin aikaa varmaan paikkaan odottamaan myöhempää käsittelyä. Kun lapsi tietää tämän, hän voi tätä keinoa käyttämällä jekuttaa Huolikaista ja oppia tulemaan sen kanssa paremmin toimeen.

3. Onnellisen lopun keksiminen

Olen kirjoittanut lapsille ja heidän vanhemmilleen ”Ollin painajainen” –nimisen kuvitetun satukirjan, jossa isoäiti opettaa Ollille keinon päästä eroon häntä vaivaavasta toistuvasta painajaisesta. Tarinassa Olli on yökylässä isoäitinsä luona ja kun tulee nukkumaan menon aika, Olli kertoo isoäidilleen, että hän herää melkein joka yö kamalaan painajaisuneen, missä isot rekat ajavat häntä takaa.

“Etkö tiennyt Olli, ettei painajaisia ole olemassakaan?” isoäiti sanoo Ollille.

”Miten niin mummi? Minä näen sitä samaa kamalaa painajaista melkein joka yö”, Olli sanoo ihmeissään.

”Painajaisia ei ole olemassa, sillä kaikilla unilla on onnellinen loppu”, selittää isoäiti.

”Mutta minun unella ei ole onnellista loppua!” Olli sanoo ja melkein purskahtaa itkuun.

”Eipä tietenkään, jos sinä heräät kesken sen unen!” tokaisee isoäiti.

Tarina jatkuu niin, että Olli kuvittelee yhdessä isoäitinsä kanssa kesken päättyvälle unelleen onnellisen lopun. Siinä Ollia takaa ajavat rekat pysähtyvät, niiden kuljettajat astuvat ulos autoistaan ja ilmoittavat hymyssä suin olevansa tuomassa Ollille lahjoja. Olli saa mennä sisään rekkojen tavaratilaan ja valita sieltä itselleen jonkin mieluisan lahjan. Hän valitsee upean, ihailemansa pelaajan nimikirjoituksella varustetun jääkiekkomailan.

Kun Olli on vuoteessa ja hänen päänsä on jo tyynyllä isoäiti sanoo hänelle: “Muista sitten, ettet herää yöllä kesken sitä unta, vaan katsot sen loppuun saakka.” Sinä yönä Olli nukkui aamuun asti näkemättä unen unta eikä hänen painajaisensa koskaan enää palannut.

Voit opettaa lastasi ajattelemaan, että pelkokuvitelmat eivät ole mitään sen kummempaa kuin valveilla ollessa nähtyjä painajaisia – valvepainajaisia. Niitäkin voi muokata ja muovata uuteen uskoon aivan samalla tavalla kuin Olli muovasi omaa painajaistaan isoäitinsä kanssa. Jos lapsella on sellainen pelkokuvitelma, että hänen vanhempansa jäävät auton alle, voit auttaa häntä jatkamaan kuvitelmaansa vaikkapa niin, että ambulanssi tulee onnettomuuspaikalle ja ensihoitajat löytävät heidät ojasta hymyilevinä, sillä kuin ihmeen kaupalla he lensivät ulos autosta heinäkasaan eikä heille käynyt kuinkaan. Vain mielikuvitus on rajana, kun autat lasta keksimään pelkokuvitelmalleen onnellisen lopun.

Pakko-oireista kärsivät lapset ovat mielikuvituksen käytön mestareita. Jos lapsella on kyky kehitellä mielessään erilaisia pelkokuvitelmia, hän voi samaa kykyä käyttämällä muokata ja muuttaa pelottavia kuvitelmiaan jatkamalla niitä niin, että niihin tulee käänne ja onnellinen loppu.

4. Huolien sivuuttaminen

Kuvittele, että ollessasi lapsi, sinulla oli isoveli, josta oli hauska pelotella sinua. Hän pelotteli sinua esimerkiksi sanomalla sinulle, että sänkysi alla on mörköjä. Mitä enemmän pelkäsit mörköjä, sitä hauskempaa hänellä oli.

Kasvettuasi isommaksi aloit ymmärtää, että mörköjä ei ole olemassakaan ja opit sanomaan hänelle vastaan. Kun hän alkoi puhua möröistä, vastasit hänelle: ”Lopeta tuo. Ei siellä ole mitään mörköjä. Tuo on ihan tyhmää.” Niin hän vähitellen lopetti kiusaamisesi huomatessaan, että et enää langennut hänen ansaansa. Opit panemaan hänelle hanttiin viittaamalla kintaalla hänen typerille pelotteluilleen.

Lapset pelottelevat usein toisiaan tahallisesti tällä tavalla. He loihtivat toistensa eteen erilaisia pelottavia kuvitelmia – kuten, että huomenna tulee maailmanloppu tai että perheen koira on mukamas jäänyt auton alle – ja tarkkailevat sitten toisen reaktioita. Ulkopuolisen silmin se, mitä he tekevät, vaikuttaa toisen lapsen ilkeämieliseltä kiusaamiselta, mutta toisaalta kyse on myös tärkeän ja tarpeellisen elämäntaidon harjoittelemisesta. Leikkiessään tällaista pelotteluleikkiä lapset tavallaan treenaavat toistensa kykyä torjua pelottavia kuvitelmia. Pelotteluleikki loppuu, kun kohde oppii vastaamaan pelottelijalle tavalla, joka osoittaa, ettei hän suostu ottamaan pelottelua vakavasti, vaan osaa viitata sille kintaalla sanomalla pelottelijalle esimerkiksi: ”Höpö, höpö.” ”En usko.” tai ”Lopeta. Tuo on ihan typerää.”

Saattaa olla hyödyllistä ajatella, että lapsesi Huolikainen toimii vähän samaan tapaan kuin edellä olevan kuvitelmamme isoveli. Se ei tyrkytä lapselle erilaisia pelkokuvitelmia ilkeyttään, vaan kasvattaakseen lasta ja opettaakseen tätä tulemaan vahvemmaksi, auttaakseen lasta kehittämään itselleen niin paksun nahan, että hän pystyy torjumaan kauhukuvia, jotka uhkaavat hänen henkistä hyvinvointiaan. Tässä valossa lapsen Huolikainen tarkoittaa pohjimmiltaan hyvää. Sen tarkoitus on opettaa lasta suhtautumaan rennosti hänen oman mielensä tuottamiin huoliin ja jättämään ne omaan arvoonsa.

5. Huolikaisen näkeminen opettajana

Jos voit nähdä edellä kuvatulla tavalla lapsesi Huolikaisen pikemminkin opettajana kuin kiusanhenkenä, voit viedä tämän lähestymistavan vielä astetta pidemmälle.

Eräs isä kertoi minulle seuraavan tarinan siitä, miten hän onnistui auttamaan 7-vuotiasta tytärtään voittamaan tätä vaivanneen itsepintaisen huolen. Tyttären huoli aktivoitui nukkumaan mennessä. Kun isä oli laittamassa tytärtään yöpuulle, tämä alkoi epäillä, että kodin ulko-ovi oli jäänyt lukitsematta niin, että murtovarkaat voisivat yöllä päästä sisään. Ollessaan jo sängyssä hän vaati useita kertoja päästä isänsä kanssa tarkistamaan oliko ovi varmasti lukossa vai ei. Huoli oli niin itsepintainen, että se vaivasi tytärtä siitä huolimatta, että isä yritti monella eri tavalla saada häntä vakuuttuneeksi siitä, että ovi oli lukossa ja asia oli jo tarkistettu riittävän monta kertaa.

Isä koki olevansa umpikujassa. Hän ei halunnut pahentaa tyttären ongelmaa vakuuttelemalla tälle yhä uudestaan ja uudestaan, että ovi oli lukossa eikä hän myöskään halunnut suostua tyttären vaatimuksiin, että oven lukitus pitäisi tarkistaa vielä kerran. Epätoivoisena hän päätti kokeilla kokonaan toisenlaista lähestymistapaa. Seuraavana iltana, kun tytär alkoi taas pelätä, että ovi ei ollut tullut kunnolla lukituksi, isä suostui tarkistamaan oven lukituksen tyttärensä kanssa yhden kerran. Kun tyttö oli takaisin vuoteessaan, isä yllätti hänet kysymällä häneltä: ”Tiedän, että tarkistimme juuri, että ovi on lukossa, mutta mitä luulet, onkohan se sittenkään lukossa? Voisiko olla, että se vain näytti olevan lukossa, mutta on kuitenkin vielä auki?” ”Älä viitsi isi, kyllä se on lukossa”, vastasi tytär selittäen, ettei isällä ollut mitään syytä epäillä, että ovi olisi jäänyt lukitsematta, kun se kerran oli jo yhdessä tarkistettu. Isä näytteli, ettei tyttären vakuuttelu tehonnut häneen ja jatkoi aikansa kiusoitteluaan. Mitä pidemmälle isä vei roolinvaihtoleikin, sitä ärtyneemmäksi tytär tuli. Siinä vaiheessa, kun tytär sanoi kiusaantuneena isälleen: ”Lopeta jo!” hän oli vapautunut Huolikaisensa otteesta.

Tarina opettaa, että lapsen saattaa olla helpompi opetella vastustamaan tai sivuuttamaan huoliaan, jos joku toinen ihminen ilmaiseen hänelle hänen huolensa ikään kuin itse kärsisi kyseisestä huolesta. Lapsen on helpompi sanoa hänen Huolikaista näyttelevälle isälleen tai äidilleen ”Lopeta jo tuo tuollainen” kuin hänen omassa mielessään syntyneille huolille. Vastustaessaan vanhempansa hänelle tuputtamia huolia, lapsi saa tilaisuuden harjoitella sitä henkistä kykyä, jota hän tarvitsee voidakseen tulla paremmin toimeen oman Huolikaisensa kanssa.

6. Peloitteluleikki

Selitä lapsellesi, että jos joku lapsen kaveri kiusaa häntä jollakin keksityillä pelolla, hänen täytyy osata puolustautua, ettei hän ala pelkäämään jokaista asiaa, millä kaveri häntä säikyttelee. Esimerkiksi jos kaveri sanoo hänelle, että ”sänkysi alla mörkö” hänen ei kannata alkaa väitellä kaverinsa kanssa. Jos lapsi vastaa ”Ei siellä varmaan ole mitään mörköä, koska katsoin sinne vähän aikaa sitten eikä siellä ollut mitään mörköä”, niin kaveri varmasti jatkaa pelottelua sanomalla, että ”ei ehkä ollut vähän aikaa sitten, mutta nyt se on varmasti on tullut jo takaisin”. Mutta jos lapsi sen sijaan vastaa kaverille nokkelasti, vaikkapa sanomalla vain: ”Höpö höpö” tai ”Niin siellä onkin mörkö, mutta se on minun hyvä ystävä”, niin kaveri lopettaa pelottelun välittömästi.

Vastaavasti jos kaveri sanoo: ”Vessanpöntössä on mörkö, joka puraisee sinua takapuoleen, kun istut pöntöllä”, niin kaverin kanssa ei kannata alkaa kinaamaan siitä, onko vessanpöntössä mörkö vai ei. Sen sijaan hänelle kannattaa sanoa jotakin nokkelaa kuten: ”Minä tunnen sen mörön hyvin. Sen nimi on Pulla. Se yritti kerran purra minua takapuoleen, mutta minä purin takaisin ja sen jälkeen sitä ei ole näkynyt.” Nokkelat vastaukset saavat säikyttelevän kaverin nopeasti lopettamaan säikyttelyn.

Kun juttelet lapsellesi tällä tavalla, hän ymmärtää, että hän on herkkä pelottelulle. Hänellä on se ”vika”, että hän ottaa liian vakavasti toisen pelottelun, eikä osaa vastata siihen nokkelasti. Nyt voit sanoa hänelle: ”Huolikainen on samanlainen kuin ne kaverit, joiden mielestä on hauska säikytellä toisia erilaisilla peloilla. Siitä on hauska säikytellä sinua ja saada sinut uskomaan, että jotakin kamalaa on tapahtumassa. Jos haluat, että Huolikaisesi lopettaa sinun säikyttelemisesi, sinun ei kannata kinastella sen kanssa. Sen sijaan sinun pitää opetella vastaamaan sille nokkelasti.”

Tällaisen keskustelun tarkoitus on valmistella lasta hyväksymään se ajatus, että hän voi opetella keksimään nokkelia vastauksia oman Huolikaisensa keksimille peloille. Sitä varten on olemassa leikki, jonka nimi on ”pelotteluleikki”. Siinä osallistujat säikyttelevät vuorotellen toisiaan erilaisilla hassuilla peloilla, joihin toisen pitää keksiä jokin nokkela vastaus.

Jos yksi sanoo: ”Nenäsi irtoaa kohta”, toisen pitää vastata siihen nokkelasti sanomalla esimerkiksi: ”Niin irtoaakin ja minulle kasvaa tilalle vielä kauniimpi nenä”, ja jos yksi sanoo: ”Taivas tipahtaa kohta sinun päähän”, niin toisen pitää vastata sanomalla esimerkiksi: ”Onneksi taivaassa on rako juuri minun kohdalla, joten minulle ei käy kuinkaan!”

Kun lapsesi oppii vastaamaan nokkelasti tällaisiin helppoihin ja hassuihin pelotteluihin, voidaan leikissä edetä astetta vaikeampiin pelotteluihin: ”Jos et koputa pöytää kolme kertaa, sinulle tapahtuu kohta jotakin pahaa”, ”Kohta nousee myrsky ja kotiimme iskee salama ellet pyörähdä ympäri kolme kertaa” tai vaikkapa ”Sairastut varmasti johonkin kamalaan sairauteen, jos et toista minun nimeäni viisi kertaa.”

Pelotteluleikin avulla lapsesi oppii keksimään nokkelia, hauskoja ja luovia vastauksia erilaisiin hänen oman mielensä uumenista nouseviin pelkoihin ja huoliin. Sinä voit omalla vuorollasi näyttää esimerkkiä ja hän voi ottaa mallia sinusta, kun tulee hänen vuoronsa keksiä nokkelia vastauksia sinun keksimiisi pelkoihin ja huoliin. Leikki tuntuu ehkä lapsesta ensi alkuun hauskalta, mutta vähitellen lapsen taidon karttuessa, se alkaa menettää viehätystään. Se on kuitenkin hyvä merkki, sillä se tarkoittaa, että lapsi on omaksunyt tärkeän elämäntaidon, kyvyn vastata nokkelasti Huolikaisen säikyttelyyn.

Lopuksi

Pakko-oireinen häiriö on yleinen vaiva, josta kärsii moni ihminen. Se voi ilmetä monilla eri tavoilla, mutta kyse on aina jostakin mielikuvituksen synnyttämästä pelosta, jota vastaan ihminen yrittää puolustautua sellaisilla keinoilla, jotka eivät auta häntä vapautumaan pelostaan, vaan pikemminkin pahentavat sitä.

Parantuminen tästä vaivasta edellyttää luopumista toimimattomien keinojen käytöstä ja niiden korvaamista kokonaan toisenlaisilla keinoilla, joita luonnehtii paremmin sanat luovuus, kekseliäisyys ja leikkimieli kuin sanat loogisuus, järkiperäisyys ja rationaalisuus.

Kirjallisuutta pakko-oireista suomenkielellä

Ben Furman: Ollin painajainen. Tarina siitä miten Ollin isoäiti opetti häntä muuttamaan painajaisensa ’hyväjäiseksi’. Ratkaisutarinoita 1. Satusiivet, 2000.

Ben Furman: Perhosia vatsassa. Apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistuksiin. Lyhytterapiainstituutti Oy, 2014.

Edna Foa ja Reid Wilson: Kerrasta poikki – vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Lyhytterapiainstituutti Oy, 2015.

Jan-Henry Stenberg, Riitta Suvanto-Witikka, Eero-Matti Koivisto, Matti Holi ja Grigori Joffe. Irti pakko-oireista. Duodecim, 2019.

Sami Leppämäki – Tuula Savikuja (toim.) Pakko-oireet ja OCD. PS kustannus, 2014.

 

 

Takaisin
Back